tiistai, 4. syyskuu 2012

Syksy saa

Kesä taittumassa syksyyn. Hieman pelottaa miten selviän taas pimeän kauden yli,mutta selviäväthän kasvitkin, miksen siis minä? Matalalla profiililla kuitenkin talvikausi mennään, kummasti tahtoo sekä mieli että keho hyytyä valon puutteessa. Tiukan paikan tullen pitänee (jos jaksaa, viitsii ja jos on rahaa) olla ei-ekologinen ja matkustaa viikoksi jonnekin valoisampaan ja lämpimämpään...Egyptissä vaan vieläkin niin epävakaata.

Pitkä loma on takanapäin ja työn renkutus alkoi taas. Kiitän kyllä tilipussista ja siitä että aika ajoin koen itseni hyvinkin tarpeelliseksi tässä yhdyskuntapalveluksessani, mutta erinäiset epämiellyttävät työhön liittyvt ilmiöt mielelläni luovuttaisin pois vaikka jonkun robotin haltuun.

Loman suurin anti oli se, että ainakin hetkeksi opettelin taas pitämään puoliani. Keväällä kadotin itseni ja viimein loman loppupuolella löysin taas kadottamani. Sain elämäni ja kotini takaisin tai oikeammin otin. Puutarha, se missä kasveja kasvaa etupihalla ukonkorkuisina ryteikköinä, on vielä raivaamatta. Toivon lämpimiä syyspäiviä viikonlopuiksi ja työviikolle iltoja jolloin jaksaisin puutarhan asioihin paneutua. Minun työni uhkaa olla rosvo joka vie voiman muun elämän elämiseen työpäivän jälkeen siitä huolimatta että monin keinoin yritän näitä asioita tasapainottaa. Todennäköisesti kyse on paitsi ikääntymisestä myös siitä että työmäärä kertakaikkiaan on liiallinen ja kasvaa koko ajan rypistelyistäni huolimatta. Kukaan muu ei idä tässä taistelussa minun puoliani kuin minä itse. Ja haukutkin siitä että kaikkien ihmisten kaikkiin tarpeisiin ein ole tässä, heti ja nyt ehtinyt vastata, saan vain ja ainoastaan minä. Joskus mietin ettäehkä jonain päivänä jollekullehuonosti käyttäytyvälle saatan sanoa rauhallisesti: Minä eroan tästä työstä ja tällä sekunnilla. Näkemiin. Jättäisin siihen sitten pohtimaan että kukahan nyt ne haukkumiset kuuntelee ja kuka ne palvelukset antaa. Kuulostaa lapselliselta mutta saattaisi jonkun jutun joskus mukavsti katkaista. Mie siis liki kystä kyllä vaikka työpäiviä takana vasta kaksi. Mutta oisko niin että ensimmäinen päivähän on pahin hirressäkin.

torstai, 9. elokuu 2012

Tunnustettava on

..että en totisesti halua tehdä töitä kun olen vuosilomalla ja muutenkin taistelen työssä jaksamiseni kanssa. Viisi vuotta vielä jäljellä ja aikomus se kunnialla tehdä. Juuri eilen kävin työterveyshuollon lääkärillä ja itkeä vollotin siellä vaikka tarkoitus ei ollut. Tänään kuin harjoituksena ei-sanan sanomiselle tuli naapurin rouva pimputtamaan ovikelloa paperinippu kädessään ja halusi minulta aisantuntijan neuvoja johonkin ...kerroin että nyt ei sovi, olen lomalla ja taistelen työssä jaksamiseni kanssa ( nyt se sitten onkin koko naapuruston yhteinen asia kohta, vuan haitanneeko tuo) joten voisiko hän soitelle työpaikalleni niille henkilöille jotka ovat siellä nyt töissä. Naapuri sanoi ymmärtävänsä mutta että hän ajatteli että näin olisi helpompaa. Niin varmaan olisikin ollut hälle mutta ei mulle. Kukaan muu kuin itse ei pidä näissä asioissa minun puoltani, ei kanna huolta jaksamisestani muut kuin minä itse. Huonoa omaatuntoani siitä että olin kovasydäminen maapuri joka ei edes tuttavan/naapurinkauppaa toista nyt auttanut. Kylmää kun ajattelenkin mihinkä hommaan olisin yksityishenkilönä vapaa-ajallani sotkeentunut (ja oisko ollut sitten viimeinen kerta...ei varmaan)  jos olisin ollut avulias aatu. En ollut. Hyvä minä oikeastaan, apuahan naapuri saa kun soittaa sinne missä ihmiset sitä nyt työkseen antavat jos voivat.

torstai, 9. elokuu 2012

Kylmä loppukesän päivä

Niin kylmä että ei aikoihin kesällä tämmöistä. Tästä ei voine mennä kuin lämpimämpään päin, ei nyt vielä syksy ala. Puutarhatyöt eivät nyt kiinnosta:  ylenmääräisesti pituutta ja lehteä työntäneet kasvit roikkuvat märkinä kylminä läystäkkeinä, semmoiseen puskaan ei tee mieli tunkea edes leikkaamaan varsia. Olen mukavuudenhaluinen ja odotan ainakin kuivempaa päivää.

Lapsenlapsi ja tytär lähtivät vierailultansa toissa päivänä, nyt on oudon hiljaista ja yksinäistä, jos kohta erinomaisen /liiallisenkin rauhallista. Mutta menköön, nautin tästä jos vain pystyn. Syyskuun alussa palaan työhön ja silloin ei yksinäisyys vaivaa, yhdyskuntapalvelusten vaatijoita on yllin kyllin, kuka asiallisempana ja kuka minulle kaikki heti, tai ainakin isommat tuopit lehmä perkele-mentaliteetilla. Rahastako tässon sielunsa myynyt, ammattina rähinän kuuntelu..ei hyvä.Tsemppaan nyt lomalla semmoisen "olemme kaikki yhtä henkeä, pahaa ei ole, on vain hyvä, säteilen rauhaa niin että ympärilläni oleva räyhä katoaa"-fiiliksen jolla voin ainakin itseäni tyynnyttää jos ei muuta.Mutta myt ajatus johonkin muuhun,näitä ikäviä asioita ehtii ajatella sitten kun ne kohdalle sattuvat (onneksi ei sentään joka päivä).

Iltapäivällä on yritys lähteä mustikkaan jos vaan vesisadetta ei tule. Kylmä kyllä voi kangistaa sekä poimijan sormet että mustikkametsässä vuosittain näyttäytyvän kyykäärmeen...ei ole hälläkään hääviä vaan enempi kankeaa oloa kuin allekirjoittaneella.

Perennain jakojäännöksiä tulee tänään kohtuullista korvausta vastaan hakemaan parikin ihmistä eikäetupihan puutarhassa juuri kamalan paljon harventaminen vielä näy. Havuja ehkä lisää tilalle tai tilaa sille katajapensaalle joka ruusupuskien sisällä yrittää kukoistaa.

keskiviikko, 8. elokuu 2012

Ensimmäinen tunnustus

Puutarhassani sataa ja on melkein koleaa, tai ainakin niin kuvittelen. Mieli on apea,luoja tietää miksi ja ainakin turhaan. Harvennusvaihe kasvustossa alkoi nyt tavanomaista aikaisemmin, koska on sopivan sateista kaiveluun vailla huolen häivää siitä että jäljellejäävät juuristot kuivuisivat. Itse asiassa ihan kätevää. Kuunliljat, jättipoimulehti, saksankirveli, lipstikka, sormustinkukan ja tulikukan ensi vuonna kukkiavat taimet saivat tuntea lapion kosketuksen. Osa harvennuksista lähtee uusiin koteihin muodollista korvausta vastaan ja osan laitan sitten joskus paremmalla ajalla taloyhtiän laajenevaan yleiseen ja yleisesti hyväksyttyyn kukkapenkkiin. Kompostiin ja kaatopaikalle ei vielä siis juuri mitään, vaan uutta kasvua luomaan entisessä kasviolomuodossansa.

Puutarhan (tai oikeastaan se on vain pieni piha) uudesta olomuodosta ei ole tarkkaa suunnitelmaa muuta kuin että vanhoja kasvustoja harvennan ihan reilusti (leivävät taas parissa vuodessa viidakoksi), ehkä joku kulkevainen laji saa lähteä kokonaan muuanne, vaikka takapihan puolivilliin maastoon. Muutama käytävälaatta sallimaan liikkumisen kasvien välissä ja se vähäinenkin nurmikko saa lähteä kokonaan pois. Näin kuvittelen syntyvän entistä kauniimman puutarhan, semmoisen mikä on sopivan kurinalainen rivitalon pihaan.

Haaveilen suuresta oikeasta puutarhasta (siis jossain muualla), jossa on hedelmäpuita, marjapensaita, kasvimaa, kunnon kompostit ja kukkia sekä tilaan kaiken maailman kokeilulle. Vielä ehtisin sellaisen jonnekin perustaa ja katsoa sen muotoutumista (vanhat puutarhat ovat parempia kuin uudet järjestyksessä olevat), ehtisin ennen kuin itse maadun tai laitetaan tuhkaksi. Siis kaiken todennäköisyyden perusteella näin, muutoinhan mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus ja sen kanssa sitten eletään.

Mielelläni vaihtaisin ajatuksia mistä vain muiden vanhenevien puutarhureiden kanssa, mie tosin vain harrastelijasellainen, mutta mikään ei ole ehkä ollut minulle niin tärkeää kuin puutarhan hoito (tai ehkä omat lapset kuitenkin, ja nyt lapsenlapsi), eikä sekään ole kovin tärkeää. Lohdullinen ajatus ankeuden keskellä.